Kaikkien meripelastusseuran alusten henkilökunta koostuu vapaaehtoisista. He eivät siis saa tehtävästään palkkaa eivätkä palkkioita, tämän koskiessa siis myös alusten päällystöä sekä hälytystehtäviä. Koska aktiiviksi ryhtymiseen ei aiempaa kokemusta veneilystä tai meripelastustoiminnasta vaadita, käyvät kaikki vapaaehtoiset läpi varsin kattavan koulutuksen, mikä sisältää aihekokonaisuuksiltaan kaikki keskeiset tiedot ja taidot, joita vapaaehtoisessa meripelastustoiminnassa tarvitaan.
Kun uusi aktiivi haluaa mukaan toimintaan, alkaa koulutusprosessi tulokaskoulutuksesta. Se on tarkoitettu kaikille uusille tulokkaille. Tulokaskoulutuksessa tavoitteena on tutustuttaa uudet tulokkaat vapaaehtoiseen meripelastustoimintaan ja erityisesti käydä läpi omaan ja oman aluksen turvallisuuteen liittyviä asioita ja tehdä niihin liittyviä harjoitteita. Tulokaskoulutuksessa harjoitellaan muun muassa aluksen jättämistä, pelastuspukujen ja paukkuliivien käyttöä, alkusammutusta ja muita vastaavia, omaan turvallisuuteen liittyviä asioita.
Tulokaskoulutuksen jälkeen alkaa kouluttautuminen kansimieheksi. Tavoitteena on, että noin vuoden kuluessa harjoittelija saavuttaa sellaisen osaamistason, että hänet voidaan nimittää kansimieheksi ja hälytysmiehistön jäseneksi. Jo harjoittelijat saavat osallistua oikeillekin keikoille ja tämä on myös toivottavaa; sillä näin kokemus ja osaaminen kasvaa askel askeleelta. Alukselle rekisteröintitodistuksessa säädettyyn minimimiehistöön harjoittelijoita ei kuitenkaan lueta.
Kansimieskoulutuksessa läpi käytävien asioiden määrä on varsin suuri. Jo tulokaskoulutuksessa kantavana aiheena ollut oma ja oman aluksen turvallisuus ovat myös kansimieskoulutuksessa tärkeässä asemassa. Meripelastusalus joutuu usein toimimaan hankalissa olosuhteissa: Voi myrskytä, sataa rankasti, sumu voi olla sankkaa, myöhään syksyllä kannet voivat jäätyä tai alus joutua jopa lumimyrskyyn. Avustustehtävissä rinnakkain olevat alukset voivat keinua eri tahtiin ja kiinnitysköydet kiristyä hyvinkin arvaamattomasti. Maastopalotehtävissä on aina omat riskinsä ja muutoinkin olosuhteet voivat olla sellaisia, mitä huviveneilijät yleensä pyrkivät välttämään. Tosiasia on kuitenkin se, että muiden auttaminen on vaikeaa, jos itse joutuu pulaan.
Navigointi ja oman aluksen käsittely on asia, jota harjoittelijoiden kanssa lähdetään harjoittelemaan välittömästi kansimieskoulutuksen alettua. Nämä ovat myös asiakokonaisuuksia, jotka joissain tapauksissa ovat osoittautuneet kynnyskysymykseksi hälytysmiehistöön pääsylle. Sekä navigointi, että aluksen ohjailu ovat perustaitoja, sillä aivan kaikissa tehtävissä meripelastusaluksen on ensin löydettävä kohteensa olosuhteista riippumatta. On tunnettava merimerkit, muut turvalaitteet ja vesiteiden säännöt. Tutka on erittäin tärkeä navigointiväline erityisesti ajettaessa huonoissa olosuhteissa, kuten pimeässä (vaikkei pimeä merenkulkijan näkyvyyttä heikennekään), sateessa tai sumussa. Satelliittipaikantimilla oma sijainti voidaan toki määritellä varsin tarkasti, mutta muun liikenteen havaitsemiseen siitä ei kuitenkaan ole apua. Tutkakuvan tulkintataitojen ja suotimien tehokkaan käytön harjaantuminen vaatii kuitenkin aikaa: Tutkalla ajamista kukaan ei opi päivässä.
Hinaus- ja muut avustustehtävät ovat hälytyksistä yleisimpiä, minkä takia niiden harjoitteluun käytetään myös suhteellisen paljon aikaa. Kansityöskentely, erilaiset hinausjärjestelyt ja niiden riskien tunteminen, polttomoottoripumppujen käyttö, apuvirran anto, karilta irrotukset ja muut näihin liittyvät asiat kuuluvat avustustehtäväharjoituksiin. Polttomoottoripumppuja voidaan käyttää myös palonsammutukseen esimerkiksi venepalotilanteissa tai pienimuotoisissa, alkavissa maastopaloissa. Suuremmissa toimitaan aina yhteistyössä pelastuslaitoksen ja vapaapalokuntien veneyksiköiden kanssa.
Pintapelastusta harjoitellaan myös, sillä veteen pudonneen uhrin saaminen takaisin veneeseen vaatii joissain tapauksissa pintapelastajan käyttöä. Pelastus- eli kuivapukujen avulla voidaan myös tarvittaessa kahlaten tai uiden tarkastaa kohteita, siirtyä saareen tai tiedustella vaikkapa matalikon muotoa. Ensiaputaitoja harjoitellaan myös, vaikka emme varsinainen ensivasteyksikkö olekaan. Perustaitojen hallinta on kuitenkin meripelastusmiehistöltä vaadittava asia.
Viestintäharjoituksissa pääpainotus on suljetun kommunikaation hallinnassa ja radiolaitteiden käytössä. Suljetulla kommunikaatiolla tarkoitetaan menetelmää, missä jokainen annettu määräys toistetaan vastaanottajan toimesta. Näin määräyksen antaja voi varmistua, että vastaanottaja on ymmärtänyt asian oikein. Radiolaitteiden osalta harjoitellaan VHF-radioliikenteen hallintaa, sekä viranomaiskäyttöön suunnitellun Virve-verkon välityksellä tapahtuvaa kommunikointia. Opeteltavia ja hallittavia asioita on siis paljon.
Jos alkoi kiinnostaa, ilmianna itsesi koulutusvastaaville sähköpostitse täältä.
Jutun on kirjoittanut Lappeenrantalainen järvipelastaja.
Mitä teet ammatiksesi?