Liekeissä paloturvallisuuteen

kepalo_sammutin_anna

Paloturvallisuus on kansimieskoulutuksen aiheena heti alusta lähtien. Harjoituskerran aluksi opiskelimme sammutuksen perusteita ja kävimme läpi paloturvallisuutta aluksilla. Kalvosulkeisista siirryttiin pian Tampereen keskuspaloaseman (kepalo) pihalle touhuamaan. Sammutimme yhä uudestaan leimahtavaa paloa käsisammuttimella ja sammutuspeitteellä.

kepalo_kattila_anna

”Munkkikeitin” tukahtuu kätevästi kannella.

Sammutusnukke toi harjoitukseen toden tuntua. Tuli ei totellut ajatusta vaan nuoli nuken naamaa vaikka sitä kuinka tukahdutti peitteellä. Tekniikkana oli lähestyä uhria yläruumiin suunnasta ja turvata hengitystiet, tämä meni kyllä jakeluun toiston kera. Vihreä mies koki kovia, mutta me saimme harjoitteesta toimintavarmuutta.

Kepalolla oli hyvät puitteet ja kalusto harjoitella yhdellä kertaa monia osa-alueita. Takapihalla vaihdoimme järeämpään kalustoon, ja pääsimme oikeiden paloletkujen pariin. Teimme perusselvityksen ja harjoittelimme suihkuputken käyttöä.

Pirkanmaan Meripelastajien lokikirjassa etenee juttusarja Kansimieheksi 2014, joka seuraa vuoden 2013 elokuussa alkaneen tulokaskurssin kouluttautumista kansimieheksi. Sarjassa seurataan Annan vaiheita matkalla kansimieheksi ja hälytysmiehistöön. Tätä lukiessa Anna on toiminut jo hyvän aikaa hälytystehtävissä, mutta eihän anneta sen häiritä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *