Veneilijöiden keskuudessa liikkuu paljon uskomuksia ja tunnepitoisia kommentteja veneen navigoinnista ja elektronisten apuvälineiden hyödyntämisestä turvallisessa navigoinnissa. Tästä innostuneena ajattelin pohtia erilaisten apuvälineiden ja laitteiden merkitystä turvalliseen navigointiin. Eli blogisarja otsikolla navigoinnin (elektroniset) apuvälineet alkaa.

Aloitetaan pohdinta mielestäni tärkeimmästä navigoinnin apuvälineestä. Ja se ei ole elektroninen. Lienee helppo arvata, että puhutaan merikartasta, ajantasalla olevasta ja yleensä paperille tai pahville painetusta virallisesta merikartasta. Sellainen pitää olla jokaisessa veneessä. Piste. Pelkkä olemassaoleva kartta ei toki riitä, vaan tarvitaan myös kyky lukea ja ymmärtää merikarttaa ja sen merkintöjä ja tunnistaa merenkulun turvalaitteet luonnossa. Tämä taito tarvitaan ainakin veneen kuljettajalla ja mahdollisella navigaattorilla. Lisäksi veneessä pitäisi aina olla joku, joka osaa lukemisen lisäksi käyttää karttaa, eli mitata kartalta suuntia, matkoja ja koordinaatteja ja määrittää oma sijainti kartalle.

Virallinen merikartta pitää siis aina olla veneessä mukana ja sitä pitää osata käyttää. Mutta pitääkö niinsanottua paperikarttaa aina käyttää ja pitää esillä veneellä liikuttaessa? Tähän tuskin on oikeaa vastausta. Olisikin ehkä parempi miettiä perusteluita miksi paperikarttaa ei käytä tai miksi paperikartta ei ole esillä.

Yleisesti käytetty perustelu on veneen tilat ja olosuhteet. Olosuhteista aallokon keinutus hankaloittaa kartan käyttöä varsinkin nopeassa veneessä. Samoin pimeys, koska perinteisen kartan värien lukeminen punavalossa vaatii tarkkuutta. Monesti pienemmässä veneessä ei yksinkertaisesti ole kunnolla tilaa merikarttasarjan näkyvillä pitämiseen, puhumattakaan varsinaisesta karttatyöskentelystä. Avoveneessä tuuli ja ajoviima, ja sade- ja roiskevesi hankaloittavat paperikartan käyttöä entisestään. Toisaalta jos perinteisen merikarttasarjan tarvittavat sivut saisi esimerkiksi vedenkestävälle paperilla painettuna A4-kokoisena vihkona, kartasta tulisi kerralla aika paljon avoveneystävällisempi. Ystävällisyyttä voisi vielä lisätä kirjaamalla tälläiseen karttaanvihkoon valmiiksi väylien suunnat ja muut “navigointinuotit” esimerkiksi tutkalla varustettuihin veneisiin käännöspisteet ja sivuutukset.

Toinen yleisesti käytetty perustelu paperikartan esilläpitämättömyydelle on paikallistuntemus, eli kyky ajaa kuljettava reitti ulkomuistista. Olen itsestäni huomannut, että Näsijärven eteläosan ja Pyhäjärven pohjoisosan tutkakuvasta (palataan tutkaan myöhemmin tarkemmin) osaan jo aika hyvin osoittaa merenkulun turvalaitteet ja navigoinnillisesti haastavat kohdat ja vaaranpaikat. Pidän kuitenkin ulkomuistiin luottamista vaarallisena toimintatapana, koska esimerkiksi väsyneenä tai ulkoisen häiriön seurauksena (puhelin soi, radiosta tulee jotain mielenkiitoista jne) muisti saattaa helposti pettää. Mielestäni karttaa pitää aina käyttää turvallisen navigoinnin tukena ja karttaa tulee aina seurata ajossa.

Jotta kartta toimisi muistin tukena, pitää luonnollisesti tietää riittävällä tarkkuudella missä kohtaa vene kartalla liikkuu. Normaaliajossa summittainen paikanmääritys tapahtunee katsomalla ulos ikkunasta ja vertaamalla maisemaa karttaan. Varsinkaan nopeassa veneessä muunlaiseen tarkkaan paikanmääritykseen ei ole aikaa pelkän kartan avulla. Elektronisten apuvälineiden avulla tuota maisemaan perustuvaa paikanmääritystä voi täydentää ja tarkentaa, kunhan laitteita osaa käyttää ja ymmärtää niiden rajoitukset, mutta palataan siihen myöhemmin. Pimeällä tai näkyvyyden ollessa rajoitettu, maiseman ja muun liikenteen näkemisessä voi olla haasteita, eli tälläisissä tilanteissa jotain apuvälineitä tarvitaan varmasti.

Veneellä liikuttaessa pitää siis aina olla jonkinlainen kartta esillä. Sähköinen kartta on mielestäni sekin jonkinlainen kartta, kunhan tiedostaa oman sähköisen karttansa rajoitukset (palataan tähänkin myöhemmin). Kuten sanoin, kartta toimii navigoinnissa muistin tukena ja auttaa seuraamaan omaa liikkumista ja paikkaa. Tarkka paikkatieto on tärkeä turvallisen navigoinnin lisäksi myös mahdollisessa onnettomuustilanteessa, jotta apu saadaan perille ilman aikaavievää etsintää. Jos käytetään sähköistä karttaa ajamisen tukena, pitäisi käsitys omasta paikasta olla niin hyvä, että sähköisen kartan rikkoontuessa pystytään ilman miettimistä osoittamaan oma paikka myös paperikartalla. Lisäksi jos käytetään sähköistä karttaa normaaliin ajamiseen, pitää muistaa ylläpitää perinteisiä navigointitaitoja paperikartalla. Vikatilanteissa taidot voivat olla korvaamattomat.

Meripelastaja tarvitsee merikarttaa turvallisen navigoinnin lisäksi myös pelastustehtävillä. Pelastustehtävän suorittamiseen liittyy aina kohteen tiedustelu ja monesti se alkaa kohdealueen merimaastoon tutustumalla, eli niinsanotulla karttatiedustelulla. Tähän paperikartta saattaa olla huomattavasti sähköistä karttaa parempi.
“Blogisarjan” seuraavissa osissa on tarkoitus pohtia ainakin kompassia, tutkaa, satelliittipaikannusta, sähköistä karttaa ja ehkä jotain muutakin. Seuraavia osia odotellessa ei kuitenkaan kannata pidätellä hengitystä, veneilykausi on alkanut ja vesillä voi olla mukavampaa kuin atk:n ääressä. Muistakaahan alkavalla kaudella käyttää karttaa aina vesillä liikkuessa. Ja muistakaa pitää virallista “manuaalista” merikarttaa mukana veneessä. Ja muistakaa ylläpitää navigointiosaamista. Ja olkaa varovaisia vesillä!

Kirjoittaja Timo Alatalo toimii pelastusaluksen päällikkönä ja on harrastanut meripelastusta pitkään.