Matkustaja-alus vaikeuksissa

Miehistö hälytettiin kotoa auttamaan konevikaista matkustaja-alusta. Matkalla laiturille tuli tarkennuksia: Mukana on vain siirtomiehistö 2 henkeä, moottori ei toimi ja uhkana on ajautua saaren rantaan. Aluksen kooksi saatiin tarkennettu tieto, vähän reilut 20 metriä teräsrunkoa.

Siilinkarin päästyä tapahtumapaikalle tavattiin alus tukevasti keula rannassa. Miehistö oli saanut ohjailtua aluksen hallitusti keula edellä rantaan ja näin saaneet vakautettua aluksen. Suuri massa aiheutti sen, että alus oli rannassa erittäin tiukassa.

Toiminta käynnistyi vuotojen ja vahinkojen tutkimisella. Miehistö oli kunnossa ja vaikka alus oli tiukasti rannassa, ei vuotoja ollut. Seuraavaksi alettiin suunnitella irroitusta.

Hinausköysi otettiin käyttöön melkein koko mitaltaan. Ensimmäisillä yrityksillä ei alus hievahtanutkaan. Voimaa ei ollut käytettävissä niin paljon kuin nykyisellä aluksellamme, joten tarvittiin erilaisia suostuttelukeinoja, jotta Siilinkari sai nyppästyä matkustaja-aluksen irti rannasta.

Vuodot tarkistettiin jälleen ja kaikki näytti hyvältä. Seuraavaksi alus käännettiin perähinaukseen ja kohteeksi otettiin kotisatama.

Onneksi vikaantuminen sattui ilman matkustajalastia. Vaikka törmäys ei ole ollut kovin luja, niin esimerkiksi irroitusvaiheen aikana olisi tarvittu matkustajille jokin evakuointisuunnitelma, joka olisi entisestään monimutkaistanut tilannetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *