Tulokas Bågassa

Meripelastusseuran toimintakeskuksessa Inkoon Bågaskärissä pidettiin SMPS Pirkanmaan ensimmäinen miehistöviikonloppu. Tampereen ja Valkeakosken pelastusasemien miehistö vietti aikaa yhdessä toisiinsa tutustuen ja uusia taitoja hankkien upeissa maisemissa ulkosaaristossa.

bågaskär_1

Ohjelmassa oli vedestäpelastamisharjoituksia ja vedessä toimimista. Luodolta pelastus oli monelle konkarillekin uutta. Aamupäivällä Itämeressä oli onneksi rauhallista, ja snorklasimme merenpohjaa pintapelastusharjoituksessa toisen avustaessa köyden kanssa. Räpylöillä uiminen osoittautui haastavaksi, sillä pelastautumispuvun kanssa räpylät täytyy pukea kumisaappaiden päälle.

Vähäisen veneilykokemuksen vuoksi itselleni jännittävintä oli ajoharjoittelu. Asemapäällikkömme opetti perämoottoriveneen ohjaamista ja keulapuskua. Espoolaiskouluttajat olivat myös mukana vetämässä harjoituksia. Espoon Meripelastajien PV Westhousen ruorissa jettiveneen logiikka aukeni pikkuhiljaa, mutta noviisia hirvitti ohjailla laituria kohden. Luotto on kova, kiva tietää.

Vesisuihkuvetolaitteeseen tutustuttiin paitsi vesillä myös kuivalla maalla. Purimme huoltoa harjoitellen Rolls Roycen jetin osiin, jolloin pääsimme näkemään kauhan ja ohjauksen mekaaniikka läheltä.

Miehistöviikonloppuun oli kutsuttu mukaan myös tulokkaat, mikä on aika hienoa. Osallistuin kaikkeen viikonlopun toimintaan vaikka kokemusta meripelastuksesta oli vain muutama viikko. Tuli tunne, että olen osa miehistöä siinä missä muutkin. Kukin osallistuu sillä osaamisella ja taidoilla joita on ja uuden oppimiseen kannustetaan. Viikonlopussa tuli eteen monta uutta juttua, mitä pitää päästä reenaamaan pian uudestaan.

Pirkanmaan Meripelastajien lokikirjassa etenee juttusarja Kansimieheksi 2014, joka seuraa vuoden 2013 elokuussa alkaneen tulokaskurssin kouluttautumista kansimieheksi. Sarjassa seurataan Annan vaiheita matkalla kansimieheksi ja hälytysmiehistöön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *