Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2015

Uuden päällikön kuulumisia

Toni, pelastusaluksen päällikkö vuodesta 2014

Toni, pelastusaluksen päällikkö vuodesta 2014

Aloin kouluttautumaan pelastusaluksen päälliköksi pari vuotta sitten. Silloin olin ollut harrastuksessa mukana muutaman vuoden ja olin saanut kokemusta erilaisista keikkatilanteista. Mukaan oli tuolloin mahtunut niin avunantotehtäviä kuin joitakin kiireellisempiäkin pelastustehtäviä.

Päälliköksi kouluttautuminen alkaa omassa paikallisyhdistyksessä saamalla kokoajan hiljalleen enemmän vastuuta ja tehtäviä. Ensiksi harjoitellaan ihan lokikirjan täyttämistä ja muita päällikön perustehtäviä. Äärimmäisen tärkeää on hallita mm. turvallinen navigointi, oman aluksen tekniikka sekä itse pelastustoiminta. Kun kokemusta on kertynyt päällikön perustehtävistä, mennään syventämään taitoja Suomen Meripelastusseuran pelastustekniikka- ja päällystökursseille. Siellä harjoitellaan tilanteiden ja oman aluksen johtamista kokeneiden meripelastuskouluttajien opastuksella mitä todenmukaisimmissa harjoituksissa. Palauteen saa aina välittömästi, ja tuki on lähellä, jos niin sanotusti ”jäätyy”.

Viime kesänä sain päällikkyyden Tampereen pelastusaseman Pyhäjärven RIB-veneeseen. Se on kovapohjainen kumivene ja pienempi kun Näsijärven yksikkömme, eikä vaadi aivan yhtä suurta teknistä osaamista itse aluksesta. Tehtävät ovat kuitenkin samanalaisia kummallakin vesistöllä. Tämä on mahdollistanut sen, että opittuja asioita on päässyt tekemään ihan oikeille partioajoille ja keikoille. On erilaista olla päällikönä oikeassa tilanteessa kuin harjoituksessa. Siinä ei voi ajatella, että homman voi laittaa kesken tarvittaessa, vaan täytyy löytää ratkaisut ongelmiin. Onneksi tukena on aina kokenut miehistö, ja yleensä asioita ehtii miettiä myös yhdessä. Monesti mukana on myös pelastuslaitoksen väkeä.

Rutiinia on tullut ja homma on alkanut sujumaan. Vaikeinta on varmastikin tilannekuvan jakaminen muulle miehistölle. Varsinkin avoveneessä käytetään monesti korvanappia, jonne tulee radiopuhelimen välityksellä tietoa hätäkeskukselta ja toisilta pelastusyksiköiltä. Itsellä tilannekuva ja toimintasuunntitelma on usein kirkkaana mielessä, mutta sen kertominen eripuolilla alusta toimiville kansimiehille voi olla vaikeaa tuulessa ja tuiskussa, toisella korvalla radiopuhelinta samalla kuunnellessa.

Seuraavanlainen tapaus sattui viime kesänä. Se kertoo siitä, että mitä vain voi keikalla sattua eteen. Joskus on mukava lähtea ihan vain partioajolle veneilemään, mutta aina täytyy muistaa pitää yllä miehistön ja aluksen toimintakykyä. Olimme harjoittelemassa järvellä ja pidimme taukoa laiturilla. Muutama ohikulkija tuli kertomaan rannalla makaavasta tytöstä, joka ei reagoi puhutteluun. Siinä alkoi sitten jo syke hieman nousemaan. Nopeasti jaoin tehtäviä ja laitoin pari kansimiestä tarkistamaan tilannetta. Tapahtuma päättyi onnellisesti, sillä tyttö oli viettämässä kesäiltaa mielenkiintoisen kirjan parissa, eikä hän sen vuoksi reagoinut ohikulkijoihin.